Ristiriita

Lapsia kasvatettaessa meillä aikuisilla on suuressa enemmistössä yksi suuri yksimielinen huoli ja sen tuoma tehtävä. Suojella lasta joutumasta onnettomuuksiin. Jokainen aikuinen puuttuu pienen lapsen tekemiseen, jos hän menee liian nopeasti jyrkän kallion reunalle tai reunalle ylipäätään, jos lapsi juoksee kaupungissa ajorataa kohti nopeasti, jos uimataidoton lapsi menee liian lähelle syvää vettä tai jos hän ylipäätään leikkii tai toimii vaarallisesti. Tämä on yksinkertainen asia. Aikuisen reaktio on aina pelko, joka valjastetaan nopeaan toimintaan ehkäisemään onnettomuus. Paha.

Monimutkaisemmaksi asia menee isompien asioiden kanssa, jotka kuitenkin liittyvät lapsen turvallisuuteen, kasvuun ja tulevaisuuteen. Olemme ihmiskuntana ajaneet omalla toiminnallamme ja sen seurauksena rakkaan maapallon ja sen elinkelpoisuuden reunalle. Miten nyt toimimme? Puhumme kovasti maapallon tulevaisuudesta, muttemme mene pallon viereen kuilun reunalle ja estä sitä putoamasta, hukkumasta tai jäämästä jätteiden peittoon.

Tiedämme fossiilisten polttoaineiden tuhovoiman, mutta kasvatamme niiden käyttöä. Tiedämme muoviroskan tuottaman kärsimyksen luonnon monimuotoisuuden tuhoajana, mutta tuotamme lisää muovijätettä. Tiedämme metsän ja kasvillisuuden merkityksen hiiltä ilmasta poistavana ekosysteeminä ja hapen tuottajana, mutta kaadamme niitä aivan liikaa.

Meidän täytyy nyt mennä pallon vierelle yhtenä rintamana ja estä sen putoaminen. Estää maapallon tuhoutuminen. Mahdollistaa yhdessä nopeasti korjaavia toimia tilanteen nopeaksi muuttumiseksi koti kestävää tulevaisuutta. Lapsille, heidän lapsille, heidän lapsille ja kaikelle elävälle.

Ville Turkka

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *