Oppi, koulu, koulutus

Oppi ei ojaan kaada. Paitsi jos ei opi. Miksi ihminen ei oppisi? Syitä on yhtä monia kuin oppijoitakin. Oppimiseen liittyvät vaikeudet lukemisessa, laskemisessa, motorisissa ongelmissa, neuropsyykkisissä häiriöissä, aistivammoissa ja kodin kulttuurissa. Väsymys, nälkä, älylaitteet, köyhyys, stressi, pelko, kiusatuksi tuleminen ja yksinäisyys tuskin parantavat lapsen mahdollisuutta älyllisen haastamisen tehtävissä yhdessä maailman parhaasta opettavasta koululaitoksesta, suomalaisesta peruskoulusta.

Tämä maailman paras koulu tarvitsee jatkossa huolellista, jopa perinpohjaista, uusiutumista, jotta saisimme yhdessä muiden toimialojen kanssa kaikki mukaan rakentamaan Suomea, sillä tulevissa haasteissa meidän tulee olla vahvempia ja yhtenäisempiä. Peruskoulun jälkeen liian moni jää osattomaksi työn, hyödyllisyyden, ilosta ja jatko-opinnoista. Peruskoulun aikana liian moni erityislahjakas turhaantuu, jos ei ole aikaa ohjata ja valjastaa lahjoja kaikkien iloksi. Miten oppisimme huolehtimaan lasten ja etenkin poikien oppimisesta paremmin?

Koulutuksesta leikkaaminen ei ole kivuton amputaatio. Se on äärimmäisen kivulias ja tekee yhteiskunnasta ramman, tulevaisuudesta köyhän. Ei ole kenenkään etu uudistaa ammattioppimista yksilöllisiä tarpeita opiskelijoiden urapolulla huomioivaksi ja samalla vähentää ohjaavan ja opettavan, kohtaavan ja innostavan henkilöstön määrää. Miten oppisimme koulutuksessa reagoimaan nopeammin muuttuvan maailman tarpeisiin kouluttamalla tarpeeseen uusia osaajia?

Koulutuksen resursseista vähentäminen, tutkimuksen resursseista vähentäminen, muuhun kuin opiskeluun opiskelijoiden elämänhallinnan kohentamiseksi tarkoitetun resurssin vähentäminen ja opiskelijoiden taloudellisen tuen vähentäminen ovat tulevaisuuden, osaamisen ja sivistyksen kannalta yhtä järkeviä asioita kuin juomaveden kaataminen Saharan autiomaahan siinä toivossa, että siihen kasvaisi vesipuu.

 

Lukija lähetti minulle viestin. Miksi opintoraha leikataan pois, jos suorittaa opintoja vaadittuun tahtiin ja käy samalla töissä elättääkseen ja tukeakseen paremmin lapsiaan heidän matkallaan kohti aikuisuutta? Niin. Miksi?

Ville