Kiusaamisesta

Koulukiusaaminen on ollut puheenaihe siitä lähtien, kun aikuiset enemmistönä ymmärsivät, että lapsikin on ihminen. Tai ainakin ihmisen alku. Tärkeäkin.

Kiusaaminen ei kuitenkaan ole pelkästään koulujen ongelma. Se on työpaikkojen ongelma, urheiluseurojen ongelma, harrastuspiirien ongelma, kansanedustuslaitoksen ongelma, kunnanvaltuuston ongelma, bussiongelma, parisuhdeongelma, hiekkalaatikko-ongelma. Ongelma.

Onko se vain sellainen tapahtuma, joka sattuu, kun pelaamme vallasta. Vaikutusvallasta tai valtarakennevallasta. Kenelle valta kuuluu tämän viheliäisen ongelman ratkaisussa? Kuuluuko se oppilaalle, työntekijälle, ihmiselle vai johtajalle?

Aloitimme Icehearts toiminnan ensimmäisen joukkueen kanssa 1996. Saimme kasaan tuen tarpeessa olevia poikia, joilla kenelläkään ei ollut kaikki hyvin. Hyvin toki, muttei loistavasti. Kysyimme pojilta säännöistä. Millaisia sääntöjä joukkue tarvitsee. Ensimmäinen sanoi, Ei saa lyödä. Loistava sääntö. Toinen sanoi, Ei saa kiusata. Muita ei tullut. Turvallisuus oli tärkeintä.

Omat lapseni ovat saaneet seurata toimintaamme läheltä ensimmäisen joukkueen kanssa. Tyttäreni kysyi 12 -vuotiaana, että miksi teillä oli säännöt, joita kaikki eivät noudattaneet? Katsoin syvälle silmiin tytärtäni. Ei sääntöjä anneta toisten valvottaviksi sen takia, että kaikki oppisivat niitä heti noudattamaan. Ne annetaan sen takia, että näihin epäkohtiin pitää puuttua. Se oli minun, isäni Ilkan ja kaikkien muiden aikuisten tehtävä. Puuttua niihin sääntörikkeisiin joka ikinen kerta, kun oli puuttumisen tarve. Se tarkoitti sitä, että olimme läsnä koko ajan. Jokaisen minuutin aikana, kun kokooonnuimme. Niin me teimme. Olimme läsnä. Jokaisen minuutin.

Onko oikeudenmukaisuutta? Mitä se on? Oikeudenmukaisuus on sellainen luottamus ja tieto siitä, että minua kohdellaan tapaus kerrallaan oikeudenmukaisesti. Siis niin, että oikeus tapahtuu. Ilman historiaa, tapaus kerrallaan. Hyvästi.

Vähävarainen äiti pyytää viranomaiselta tukea. Soittaa ja soittaa vain halutakseen lapselleen ja perheelleen apua. Kukaan ei vastaa. Rakkautta ei puutu, mutta tilaisuudet verkostoitumiseen ovat olemattomat Kelan, kaupan, koulun, päiväkodin ja naapuruston sisällä. EI oikeus tule kylään.

Ei siinä ole mitään pahaa. että verkostot ovat suuret, mahdollisuudet elämään rakkauden kanssa tai ilman ovat lisääntyneet vaikuttamisen muodossa. Jota seuraa kuitenkin suurempi mahdollisuus oikeudenmukaisuuden toteutumiseen kaikin tavoin. Se on kuitenkin jotenkin outoa?

Me elämme suomalaisessa superyhteiskunnassa, eikä täälläkään oikeudenmukaisuus toteudu. Jos on varoja voi palkata asianajajat. Jos ei, voi ei. Sinulle määrätään sellainen. Toivottavasti hän on hyvä. Oikeudessa ja kohtaamisessa, asianajamisessa. Välittävä, empaattinen ja sinua kuuleva.

Eipä Tämä ole sitä oikeudenmukaisuutta, jota välttämättä vain ajattelin. Olen ehdokkaana kansanedustajaksi. Oikeudenmukaisuuden pitää olla kansakunnan ja miksei globaalin maailman keskeinen kysymys. Minä, me autamme niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Aina. Apu voi olla köyhyyden, osattomuuden, avuttomuuden, osaamattomuuden, tunteettomuuden seurausten tukemista. Sen ei pitäisi olla esteenä oikeuden ja oikeudenmukaisuuden esteenä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *