Miten sydän sykkiikin pelkästä ilosta. Peli edessä huomenna. Pelin jälkeen mieli harras.
Vapaa-ajan vietto on muuttunut. Ennen ei äiti päästänyt sisään ennen päivällistä. Pelasimme, hypimme, juoksimme, leikimme ja teimme pieniä konnuuksia naapuruston lasten kanssa. Siihen päälle lätkätreenit, musiikkitunnit ja vielä läksyjäkin olisi pitänyt tehdä ja lukea kirjoja. Olin uuvuksissa. Harras.
Tänään tietokoneet, internet ja siellä toimivat pelialustat ovat vieneet osan vapaasta ajasta. Elämä on turvallisempaa kuin koskaan. Suuri osa lapsista harrastaa seuroissa, musiikkiryhmissä, skeitti rampeilla, keppihevosilla, ratsutalleilla, partiossa, taideryhmissä, voimistelukerhoissa ja -seuroissa ja monissa muissa riennoissa.
Mitä sitten puuttuu? Mitä voisi parantaa? Harrastus mahdollisuudet pitää olla useampien ulottuvilla. Vähävaraisilla vanhemmilla on liian usein mahdottomuus tarjota lapsilleen polkua seuroihin. Kustannukset ovat karanneet monissa suosituissa harrastuksissa liian suuriksi. Erityislapsille pitää tarjota mahdollisuus osallisuuteen. Eri vammaisryhmille on tarjolla ryhmiä, mutta niiden lisääminen pitää olla seurojen kehityslistoilla.
Suuresta harrastamisen riemusta huolimatta pyydän ja toimin sen eteen, että kehittämistä kiihdytetään. Nuorten drop-out pitää saada vähenemään. Harrastamisen hintoja pitää alentaa. Järjestettyä harrastustoimintaa pitää saada iltapäiviin seurojen ja kuntien yhteistyönä. Loistavia esimerkkejä: Islanti, Icehearts ja PPJ. Paljon muitakin. Kiusaamiseen pitää puuttua myös seuroissa. Valmentajille ja seurojen kasvattajille koulutusta kehityspsykologiasta ja käyttäytymistieteistä. Turhaa reissaamista pelimatkoilla pitää vähentää.
Muutosta parempaan ei kannata pelätä. Tehdään Suomi lapsille vielä paremmaksi, turvallisemmaksi ja miellyttävämmäksi.
